Dj häihin eli toisin sanoen Häädj kasvattaa suosiotaan vuosi vuodelta. Häädj on muokattavissa pienempäänkin budjettiin ja siksi oiva ratkaisu vauhdittamaan häitä. Ammattitaitoiset Dj:t pitävät huolen että häissä soitettava musiikki on juuri tilaajan toiveiden mukaista. Häädj kuuntelee tilaajan toiveet huolellisesti jo ennen juhlia ja muodostaa sitä kautta toimivan kokonaisuuden. Dj:n laitteisto mahdollistaa myös puheet ja juonnot langattomilla mikeillä.
Häädj toimii myös hyvin yhdessä bändin tai muun esiintyjän kanssa jolloin tukevat toisiaan. Aika yleinen kaava on että bändi soittaa 3x45min setit joista ensimmäinen on tanssimusiikkia ja seuraavat bilemusiikkia. Häädj pystyy musiikillaan virittämään ihmiset valmiiksi ennen bändin settiä ja pitämään juhlat pystyssä bändin tauoilla ja sen lopetettua.
Valoilla valoillamme pystyt luomaan tunnelmaa hämärtymään iltaan. Valot ovat ohjattavissa tilaajan toiveita kunnioittaen, eli jos haluat ne vilkkumaan kuten discossa se onnistuu. Jos taas haluat niiden olevan hillityt tunnelmavalot niin sekään ei ole ongelma.
Tilaaja voi hyvissä ajoin ennen juhlia käydä Dj:n kanssa läpi illan ohjelman, aikataulut ja mahdolliset toiveet musiikin suhteen.
Soittajamme ovat ammattilaisia jotka osaavat lukea yleisöä ja vastata heidän tarpeisiinsa musiikin avulla. Tilaaja kuin vieraatkin voivat esittää toiveita Dj:lle läpi illan. Dj:llä on aina mukanaan todella kattava musiikkikirjasto vaativimpiinkin tilaisuuksiin.
Paketit
Olemme suunnitelleet valmiiksi kolme erilaista pakettia josta asiakas voi valita mieleisensä. Asiakas voi myös tarpeen tullen kasata paketin juuri sellaiseksi kuin itse toivoo. Jokainen paketti on kestoltaan 6tuntia mutta lisätunteja on mahdollista tilata niin paljon kuin tarve vaatii. Lisätunteja voit tilata joko etukäteen tai vielä illan aikana suoraan DJ:ltä. Lisätunnit ovat hinnaltaan 50€/alkava tunti.
Hintalaskuri
Merkkaa hintalaskuriin valitsemasi paketti, mahdolliset lisävarusteet, juhlapaikan osoite ja soitto-aika ja laskuri laskee sinulle automaattisesti tarkan hinnan sisältäen kaikki kulut. Täytä myös omat tietosi ja lähetä meille tiedustelu, se ei sido sinua mihinkään ja otamme sinuun yhteyttä 24tunnin sisällä.
Matkakulut ovat 0,60€/km ja ne ohjelma laskee sinulle aina automaattisesti sinua lähimmästä toimipisteestämme. Jos juhlat ovat kaupungissa jossa meillä on toimipiste ei matkakuluja tule.
Toimipisteemme: Turku, Lahti, Helsinki, Tampere, Jyväskylä, Rauma
Tilaa Dj häihin meiltä ja musiikista vastaa henkilö joka tietää mitä tekee.

Lue myös:
Huom! Kauttamme onnistuu myös muut esiintyjät kuten bändit, trubaduurit ja duot. Dj:n ja karaoken ohella siis välitämme lukuisia esiintyjiä pikkujouluihin, synttäreille, häihin ja muihin tilaisuuksiin ympäri suomea.
